lauantai 13. huhtikuuta 2013

Ostoksia Kevätmessuilta

Oikein ihmettelin kuinka järkevät ja harkitut ostokset tein.
















Laventelia halusin vielä toisen valmistajan siemenenä. Olen lukenut, että laventeli itää tosi hitaasti ja on vähän hankala idättää. Olen nyt tehnyt kokeiluja monella eri tavalla ja ei idä. Juttelin yhden tuttuni kanssa, jonka mielestä laventeli on helpohko idättää ja aloin epäillä koko siemenpussia. Teen vielä näillä muutaman kokeilun jo siemenvaiheessa ja jos lukijoilla on vinkkejä niin otetaan vastaan. Laventeli on sinänsä jännä, että inhoan varsinkin synteettistä laventelin tuoksua. Ostin tuossa hiuksille Flowkosmetiikan laventelivettä ja yäk. Mutta taas maassa kasvaessaan ja siitä tuoksutettuna laventeli on ihana. Ja toimisi kuulemma muurahaisten karkottimena? Ja tuo tietysti muistoja Ranskasta. Kyseinen maa saattaakin täällä aina välillä vilahtaa, koska on iso inspiraation lähde minulle.

Porkkanoita olen aina välillä kasvatellut, mutta meillä on tosi hankala maa ja kunnon kasvimaa vaatisi kovasti perustamista. Eli nämä pikkuporkkanat oli sellainen käytännöllisyysratkaisu ja menevät varmasti pitkälti ruoanvalmistukseen. Yksi ihana porkkanaresepti on tallessa.















Daalioita kuudessa eri värissä, jotka sommittelin toisiinsa. Näitä olen aina välillä kasvatellut mutten ole talvehdittanut. Tänä vuonna haluaisin myös kokeilla muutamien kasvien talvehdittamista. Meillä olisi sopivan vilpoinen lapetila siihen käyttöön.


















Ja viimeisenä kaksi verenpisaraa Pukinpuutarhan osastolta. Meillä on puutarhassa oikein kiva paikka verenpisaroille, jossa toissa vuonna oikein menestyksekkäästi verenpisaroita kasvattelin. Toinen lajike on Frosted Flame ja toinen on ? Hieman harmitti, kummassakin oli lajikkeen nimi kun ne ostin ja kun pääsin kotiin niin toisesta se oli kadonnut :/ Muistelisin, että se oli joku liila. Mutta nähtäväksi jää. Ehkä sen voin kysyä myöhemmin tuolta puutarhalta kun alkaa kukkia.


Aiemmin kasvatettu verenpisara



















Ja tässä kaikki ostokset. Voitteko kuvitella ;) Oli kyllä hyvät messut ja kerrankin messuilla oli ihan oikeasti hyviä tarjouksia ja todella laaja valikoima.

5 kommenttia:

  1. Hienoa, jos koit messut onnistuneiksi. Minä petyin edellisiin Helsingin puutarhamessuihin ja jätin siksi nyt meneillään olevat messut väliin.
    Sitten laventelin kylvöstä. Kylvin maaliskuussa laventelin siemenet taimimultaan. Leikkasin maitopurkista reunat sopivan korkuiseksi ja tein purkin pohjalle reikiä ylimääräisen kasteluveden poistamiseksi. Lisäsin mullan, tasoitin pinnan kevyesti ja sumutin mullan kosteaksi. Sitten ripottelin siemenet pintaan ja peitin hyvin ohuesti taimimullalla.Kostutin vielä mullan pinnan kevyesti ja laitoin purkin sopivan kokoiseen minigrip-pussiin, jonka suljin huolellisesti ja laitoin jääkaappiin kylmäkäsittelyyn. Siementen alettua itämään nostin ne valoisaan paikkaan jatkamaan kasvuaan. Aiemmin siemenistä itse kasvattamani laventelit ovat talvehtineet muurikivipenkissäni jo useamman vuoden. Toivon tästä olleen hieman apua. Onnea kasvatukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kauanko annoit olla jääkaapissa?

      Minulla oli vertailuna Tampereen puutarhamessut jotka olivat ihan onnettomat. Onneksi en silloin joutunut maksamaan mitään sisään. Taisi palvella lähinnä modernin uuden kaupunkipihan rakentajia silloin.

      Poista
  2. Ekaa vuotta kasvattelen mitään siemenistä, mutta.. Sain laventelin itämään. Pidin siemeniä mullassa pakkasessa parvekkeella ainakin viisi viikkoa. Toin ne huoneenlämpöön ja alkoivat itää. Ei kaikki, mutta aika moni. Minäkin olin eilen messuilla. Pari perennan juurakkoa tarttui mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa!:)

      Minä laitoin nyt siemenet takaisin jääkaappiin. Laitan varmaan vielä noista toisista siemenistä niin, että laitan ne heti suoraan jääkaappiin. Työkaverini totesi, että osta taimi. No enkä osta! Nyt varsinkin on pakko saada ne itse itämään :D

      Kävinkin kurkkimassa kuvia blogistasi ja laitoin lukulistalle. On hauska aina katsoa muiden kuvia messuilta. Välillä itse miettii, että oliko siellä tosiaan tuollainenkin ;)

      Poista
  3. Hei
    Joo messuilla on vaikka kuinka paljon kaikkea. Kun siellä käy jokavuosi niin joidenki osastojen ohi vain kävelee vilkaisematta. Ainakin minä. Yleensä sieltä on tullut mukaan peräkontillinen mukuloita ym. mutta tänä vuonna ei mitään. Oli muuta touhua niin paljon mihin piti keskittyä. Mutta tosta Orvokkipylväästä sain kyllä nyt idean. Tuollasen voisi laittaa altaaseen ja veden lorisemaan siihen. Mutta täytyy miettiä kuin sen toteuttaisi jos tekisi raparperilehtilaatoista. Toivottavasti kukkasi kasvavat oikein runsain kukinnoin.

    VastaaPoista